Parista kirjasta

Vietin juuri vajaan viikon mummolassani, jossa syömisen ja metsässä vaeltelun lisäksi täytin muutaman ET-lehden ristikon ja luin pari kirjaa. Niistäpä kirjoitan sanasen.

Totuuden jäljillä - luonnontieteiden histora, Eirik Newth, 1996.

Nimensä mukaisesti Newthin kirja kertoo luonnontieteen historiaa aina sumereitten matematiikasta vuosituhannen vaihteen biologian saavutuksiin. Teos on suunnattu nuorille ja on erittäin helppolukuinen, mutta ei jättänyt ainakaan minua kylmäksi, vaikka näitä yleistajuisia tietoteoksia on tullut luettua jo jonkin verran. Kirjassa on kuitenkin luvut niin alkuräjähdykselle, suhteellisuusteorialle kuin kvanttifysiikallekin.

Newth tuo myös ilmi uskonnon kapulat tieteen kehityksen rattaissa. Olivathan mm. Galileon ja Keplerin kirjat aurinkokeskeisestä maailmankuvasta kiellettyjä parisataa vuotta! Teoksen lopussa on vielä muutaman sivun luettelo tieteen merkkitapahtumista kronologisessa järjestyksessä. Teos oli hyvin jäsennelty ja täydensi ainakin minun tietämystäni tapahtumien ja tieteen historian osalta.

Universumi tietokoneessa, Leena Tähtinen, Chris Flynn, Esko Valtaoja, 2009.

Aika tuliterä Ursan kustantama teos esittelee tähtitieteilijöiden ja astrofyysikoiden nykyisiä työkaluja, eli supertietokoneita, ja niillä tehtäviä simulaatioita. Kirja on jaoteltu enimmäkseen siten, että aukeaman toisella sivulla on kuva ja toisella siihen liittyvä kirjoitus, eli sama aihe ei yleensä jatku seuraavalla aukeamalla. Näin voikin lukea jutun sieltä, toisen täältä. Teos oli ihan hyvä, mutta jos tietokonesimulaatiovinkkeli jätetään pois, oli kirja hieman pintapuolisesti asioita käsittelevä. Galaksien, aurinkokuntien yms. kehityksestä rakenteesta oli kyllä ihan kiitettävästi asiaa.

Universumi tietokoneessa on Leena Tähtisen viimeiseksi jäänyt työ. Kirjan lopussa Tähtinen kertoo sairastuneensa tappavaan sappitiehytsyöpään ja kiittää Esko Valtaojaa kirjaprojektiin mukaan tulemisesta, jonka Tähtinen aikoi alunperin toteuttaa yksin. Leena Tähtinen kuoli 15. marraskuuta 2009 54-vuotiaana, eli käsittäkseni hän sai nipin napin kirjansa valmiiksi ennen kuolemaansa. Aiemmassa merkinnässäni mainitsemani Universumin pimeä puoli oli myös enimmäkseen Tähtisen käsialaa. Vaikka Leena oli minulle aika uusi tuttavuus näin kirjojen kautta, olin hieman järkyttynyt kun kuulin uutisen. Kirjailijoita muuten yhdisti sellainenkin seikka, että Valtaoja oli Tähtisen entinen ja Flynn nykyinen aviomies.

Tyhjyydessä kuhisee

Kvanttimekaniikan mukaan tyhjiö ei ole tyhjä, vaan se on täynnä virtuaalihiukkasia, jotka poreilevat tavattoman nopeasti olemassaolon ja olemattomuuden välillä. Tätä ilmiötä kutsutaan tyhjiöenergiaksi, eli kvanttifluktuaatioksi. Tyhjiöenergia on ollut hyvänä ehdokkaana myös pimeäksi energiaksi.

Lawrence Krauss on amerikkalainen fyysikko, joka on kansainvälisesti arvostettu tutkija, tieteen popularisoija ja myös aktiivinen kreationismin vastustaja. Katselin Youtubesta Kraussin esitelmän toistamiseen, jossa hän kertoo kuinka universumi voisi syntyä tyhjästä em. tyhjiöenergian ansiosta. Laadunkin saa mitä parhaimmaksi, joten suosittelen lämpimästi.

Blogin avaus, pimeästi

Pitkään mietinnässä ollut blogin aloitus siirtyi nyt tuumasta teoksi. Päivittämättömät blogit ja nettisivut ovat usein tylsää netin täytettä, enkä sellaiseen sortumiseen pelossa ole viitsinyt aikaisemmin aloittaa kirjoittelua. Noh, nyt pitää kokeilla onnistumista, kun tuota asiaa meinaa välillä olla paljonkin. Kirjoitteluni taitaa hakea jonkin aikaa raiteitaan aiheiden pomppiessa, mutta jostain kai sitä on lähdettävä. Asiaan siis.

Tänä aamuna huomasin Tähdet ja avaruus -lehden sivuilla allekirjoittanutta kutkuttaneen uutisen, joka kertoi tutkijoiden mallintaneen pimeän aineen halon muodon galaksimme ympärillä. Täällä myös pieni video aiheesta.

Pimeä ainehan on toistaiseksi tuntematonta ainetta, joka ei heijasta valoa, mutta voidaan havaita painovoimansa ansiosta. Sen arvellaan muodostavan jopa 90 % galaksien massasta ja 23 % maailmankaikkeuden kokonaismassasta. Pimeää ainetta ei tule sekoittaa pimeään energiaan, jota on 73 % kaikesta massasta ja joka on vastuussa maailmankaikkeuden kiihtyvästä laajenemisesta. Tavallista ainetta, josta me ja kaikki näkyvä koostumme, on vain viitisen prosenttia.

Pimeän aineen olemassaoloa alettiin epäillä jo 30-luvulla ja nykyään sen olemassaoloa pidetään aika varmana. Se on onnistuttu kuvaamaankin gravitaatiolinssi-ilmiön avulla galaksien yhteentörmäyspaikassa. Jokin aika sitten saatiin myös mahdollisesti napattua pimeän aineen hiukkasia kiinni täällä Maapallolla. Nykyisen käsityksen mukaan pimeä aine muodostaa maailmankaikkeuteen rihmaston, jonka solmukohtiin näkyvä aine kerääntyy muodostaen galaksit. Levittäytymisestä on tehty myös kartta.

Vaikka pimeän aineen olemassaolo näyttää jo aika varmalta, on sille esitetty vaihtoehtoisia selityksiä, kuten tieteen luonteeseen kuuluukin. Uutisessa mainittu MOND on vaihtoehtoinen painovoimamalli, joka esittää että painovoima käyttäytyisi eri tavalla suurilla tai pienillä etäisyyksillä. Kuitenkin minun (vähäisen) tietämykseni ja arvailun perusteella pimeästä aineesta ei enää noin vain päästä eroon, vaan siitä tullaan saamaan tulevaisuudessa koko ajan varmempaa evidenssiä, ja ehkä jopa tuotettuakin pimeän aineen hiukkasia, eli WIMPejä, vasta uudelleen käynnistetyssä LHC-hiukkaskiihdyttimessä. Eikä tuo uutinen varmaan ihan kokonaan MONDiakaan kuopannut.

Viime kesänä tilautin silloiseen lähikirjastooni Leena Tähtisen ja Chris Flynnin Universumin pimeä puoli -kirjan, jossa käsiteltiin vain pimeää ainetta ja energiaa. Siihen on summattu hienosti kaikki tämänhetkinen tietämys noista mystisistä kosmoksen elementeistä. Kirja olikin niin hyvä, että hankin sen itsellenikin vastikään. Tänään sain päätökseen pimeää energiaa käsittelevän osuuden ja tarkoitus olisi tuostakin kummajaisesta kirjoitella pitemmästikin lähiaikoina.